Huono leikkijä

Tutkin hieman miksi leikkiminen on tärkeää kehitykselle ja otin muutamia poimintoja.

"Kuvitteluleikit, joihin kokemuksen mukana
tulee rakennetta, juonta, vastavuoroisia rooleja ja aikuismaista kielenkäyttöä, ovat koko
esikouluiän lapsen tyyppileikkejä ja mieluisia vielä paljon vanhemmillekin lapsille esimurrosikään asti
".

"Nelivuotias on roolileikin ensimmäisellä huipulla. Hän rakastaa roolitunnuksia ja rakentaa ponnistellen leikeistään kokonaisia leikkimaailmoja".

"Hyvät leikkijät ovat haluttuja ystäviä. Lasten väliset suhteet kehittyvät juuri leikeissä"

Leikkiminen on ollut aina todella hankalaa ja jopa ajoittain vastenmielistä. Varsinkin jos kyseessä ei ollut jokin toiminnallinen leikki missä oli selkeät säännöt ja tavoitteet. Mielikuvitukseni oli kyllä värikäs, mutten osannut liittää sitä asiaan asiaan joka kuvastaa oikeasti jotain muuta, tai jolla ei ollut konkreetista vastinetta.

Miten kepillä voi ampua?

Miksi nukkea tarvitsee syöttää sillä se ei tarvitse ruokaa?

Miten voit juoda kupista jossa ei ole mitään?

Mielikuvitukseen perustuvat ja tavoitteettomat leikit eivät ole ikinä sujuneet, enkä lapsena ymmärtänyt mitä iloa niistä voisi saada. Varsinkin roolileikit ja nukkeleikit olivat ehdoton puistatus ja kauhistus.

En ole ikinä pitänyt nukeista enkä pidä vieläkään. Muistan kerran, kun olin käymässä ainoalla kaverillani kylässä ala- asteella, soitin heti alkuillasta äidilleni, että hakee minut kotiin. Syynä tähän soittoon oli kaverini huoneen nukkekokoelma.

Ulkopuolisuuden tunne oli suuri lapsena. Tilannetta ei edesauttanut, ettei isäni antanut tulla ketään kylään. Kovasti kaipasin ystäviä, mutta saman aikaan sosiaalinen kanssakäyminen tuntui haastavalta, uuvuttavalta ja jotenkin etäiseltä.

Kavereiden saaminen oli vaikeata. Vaikka yritin pakottaa itseni osallistumaan leikkeihin mukaan niin en ikinä ollut se hauska leikkijä joka tahdottiin mukaan. Olin rasite ja läsnäoloani joten kuten siedettiin, mutta pääasiassa seuraani välteltiin.

Muistan ala- asteelta leikin missä oltiin "hevosia". Täysin epäloogista, ennustamatonta kaaosta jossa ei ollut mitään järkeä. Kamalasti liikettä, huutoa, meteliä, eleitä, ilmeitä, tunteita, kinaa, väittelyä, törmäilyä.

Seisoin hetken jäykistyneenä kaiken tuon sirkuksen keskellä, ja sitten kävelin välitunnin valvojan luo ja kysyin vaivaantuneena,
että miten pystyy kasvamaan nopeasti aikuiseksi, ettei minun tarvitsisi leikkiä.

Koulussa ei reagoitu poikkeavasti käyttäytyviin, leikeistä vetäytyviin, ulkopuolisiksi jääviin lapsiin vaikka pienessä kyläkoulussa olisi ollut siihen paremmat mahdollisuudet kuin esimerkiksi suurilla kouluilla.

Sosiaalisten suhteiden kehittämistä ja kanssakäymistä ei tuettu tai ohjattu. Olisi loistavaa, jos kouluissa alettaisiin kiinnittämään niihin huomiota ja alettaisiin tukemaan lapsia jo varhaisessa vaiheessa.