Ensimmäinen kirjoitukseni

  

Niin. Tässä se on.

On myönnetävä, että hieman löi tyhjää kun yritin keksiä jotain vetävää ja mehukasta kirjoitettavaa, joka räjäyttäisi lukijoiden aivokapasiteetin. Päädyin lopulta tyytymään tämmöiseen perus suomalaiseen lähestymistapaan joka ei räjäytä mitään, mutta luultavasti toimii sellaisenaan kuin on.

Kimmokkeen tälle blogille sain TSAU ry:n kautta. Lähestyin heitä ja ehdotin että voisin olla mukana toiminnassa aktiivina, sillä aikuisiän diagnoosini autismin kirjoon kuuluvana AD/HD piirteiden kera mullisutti koko tähänasti eletyn elämäni ja tajusin, kuinka vähän neurodiversiteetistä tiedetään. Videobloggausta minulle ehdotettiin, mutta ihan siihen en vielä ole valmis lähtemään. Ehkä joskus tulevaisuudessa sekin on mahdollista.

Haluan olla mukana levittämässä tietoutta ja jakamassa kokemuksiani siitä, miltä tuntuu tallata nenttien maailmassa jossa kaikki ei tosiankaan ole niin yksinkertaista, kuin mitä voisi olettaa.

Kirjoitukseni perustuvat omakohtaisiin kokemuksiini / havainnointeihini. Tämän hetkisen koulumaailman ansiosta olen joutunut todistamaan, kuinka vähän painoarvoa neurokirjolle annetaan. Haluaisin saada opettajat innostumaan tutustumaan neurodiversiteettiin ja laajentamaan omaa osaamistaan, sekä löytämään lisää työkaluja opetukseen.

Ps. löydätkö anagrammin blogini nimestä?