Nirso, rääppijä, ronkeli, pikkutarkka, nirppanokka.  Näitä sanoja sain kuulla koko lapsuuteni. Koulun ruokalassa oli pakko istua, kunnes oli kaiken ottamansa ruuan syönyt. Hirveitä aikoja ja hirveitä kumiperunoita. "Autismikirjolla tyypillistä on erikoinen kiinnostus suhteessa ruokaan tai kiinnostuksen puute. Joillekin lapsille pureskelu on vaikeaa. Joillekin ruoan koostumus ja tuntuma suussa on haaste. Jonkun on hankala tunnistaa kehon tuntemuksia, kuten nälkää ja janoa."  On tärkeää että ruoka näyttää, tuoksuu, maistuu ja on koostumukseltaan sellaista mitä sen mielestäni pitäisi olla. Vääränlainen ruoka on itselleni isohko triggeri. Kouluruokailut, työpaikkaruokailut tai toisen tekemät ruuat nostavat aina hien otsalleni, sillä tiedän, että ruuassa on 70% varmuudella jotain vialla. Myös tietynlainen rutiininomaisuus, joustamattomuus ja turvallisuus kulminoituvat ruokailujen suhteen. Olen keksinyt sloganin niille ketkä gastronomista kapeakatseisuuttani ihmettelevät: "Syö...

 Kekustelu vaatii pelkän puheen tuottamisen lisäksi vuorovaikutusta, joka on perusta kommunikoinnille. Ihmiset puhuvat keskenään vaihtaen lauseita, mielipiteitä ja tietoa. Kommunikoinnin sisältö muokkautuu jatkuvasti jokaisen lauseen jälkeen luonnollisen jouhevasti. Kaikilla on mukavaa ja kommunikointi tulee kuin itsestään. Ketään ei varmaankaan yllätä, että yllä mainittu ei välttämättä ole näin helppoa neurokirjoon kuuluvalle henkilölle.  On hankalaa yhtyä keskusteluun mukaan joka näyttäytyy yleensä seuraavanlaisesti: Ei pysy aina kärryillä keskustelusta. Ei sisäistä milloin on enää relevanttia sanoa, mitä mielessä oli. Ei oikein osaa arvoida koska ennättää sanoa mielessä olevan asian. Ei kykene seuraamaan, jos keskustelu kulkee liikaa "aasinsiltoja". Turhautuu, jos keskustelu ei ole hedelmällistä ja relevanttia, tai ei etene nopeasti. Ei ymmärrä mitä toinen osapuoli yrittää viestitää kommunikaatiollaan. Jos yrittää kaikkensa että yhtyy mukaan keskusteluun voi lopputulema pi...