Kekustelu vaatii pelkän puheen tuottamisen lisäksi vuorovaikutusta, joka on perusta kommunikoinnille. Ihmiset puhuvat keskenään vaihtaen lauseita, mielipiteitä ja tietoa. Kommunikoinnin sisältö muokkautuu jatkuvasti jokaisen lauseen jälkeen luonnollisen jouhevasti. Kaikilla on mukavaa ja kommunikointi tulee kuin itsestään. Ketään ei varmaankaan yllätä, että yllä mainittu ei välttämättä ole näin helppoa neurokirjoon kuuluvalle henkilölle.  On hankalaa yhtyä keskusteluun mukaan joka näyttäytyy yleensä seuraavanlaisesti: Ei pysy aina kärryillä keskustelusta. Ei sisäistä milloin on enää relevanttia sanoa, mitä mielessä oli. Ei oikein osaa arvoida koska ennättää sanoa mielessä olevan asian. Ei kykene seuraamaan, jos keskustelu kulkee liikaa "aasinsiltoja". Turhautuu, jos keskustelu ei ole hedelmällistä ja relevanttia, tai ei etene nopeasti. Ei ymmärrä mitä toinen osapuoli yrittää viestitää kommunikaatiollaan. Jos yrittää kaikkensa että yhtyy mukaan keskusteluun voi lopputulema pi...

Liian ankara itselleen. Vaadin liikaa ja liian nopeasti. Pidän rimani korkealla, jopa liiankin. Vaativan persoonallisuuden piirteet, kuten lääkärinikin totesi.  Jos en täytä itselleni asettamia tavoitteita koen olevani epäonnistunut. Jopa silloin, kun olen saanut aiotun asian tehtyä, mutta en tarpeeksi nopeasti. Ehdottomuus korostuu myös omaan tekemiseen ikävällä tavalla.  Omat saavutukset eivät tunnu tarpeeksi ihmeellisiltä. Ei riitä että olen onnistunut jakamaan lusikkani oikein ja säännöstellyt energiani oikein.  Ei riitä, että olen osallistunut kouluun, tehnyt kodin hoidolliset työt, antanut aikaa koirille, pysynyt kasassa aisti- ärsykkeiden keskellä ja hoitanut muutamat juoksevat asiat. Päässä vain raksuttaa että vielä isommin, enemmän ja paremmin.  Pitäisi olla tyytyväinen, että jaksan myös ne päivät kun kaikki ahdistaa, jumitun, en pysty käymään kaupassa ja pää tuntuu olevan täysin aivosumussa.  Olen juuttunut loputtomaan tyytymättömyyden kierteeseen. Ole...

 Havahduin siihen että focus vaihtui lennosta, ja unohdin kokonaan alkuperäisen asian jota olin aloittanut tekemään.  Päädyin kotitehtävän teosta ruoanlaittoon ja polttamaan ruuan uunissa sillä unohdin sen olemassaolon, koska opettelin cowboy-vislausta TikTokista.  Joskus nämä asiat huvittavat, ja välillä turhauttavat niin paljon ettei veri kierrä. Keskittyminen herpaantuu nopeasti jos kyseessä ei ole mieluinen asia. Aivoni alkavat välittömästi etsiä jotain sijaistoimintoa. Johdattelee ihan muihin juttuihin ilman, että edes välttämättä tiedostaa asiaa. Yleensä havahtuu siihen, että jossain kohtaa huomaa tekevänsä jotakin muuta, kuin mitä pitäisi.  Väkisin ei kykene pitämään keskittymistä yllä. Valot, värit, äänet, huonekalut, puhelin, ikkunasta näkyvä maisema, autotien äänet, loputon ajatusvirta ja oma mielikuvitus, viimeviikkoisen kauppakuitin täsmäämätön loppusaldo. Koska alkaa mammuttimarkkinat, ja mikä olikaan kesällä käyneen nuohoojan nimi?  Monesti toistan...

 Liian kirjaimellinen ajattelu ja ylianalysointi. Nämä tuovat haasteita sosiaalisiin tilanteisiin, varsinkin jos kyseessä on vieraampia henkilöitä. Silloin kanssakäyminen ja tulkinta kahden ihmisen välillä on vaikeampaa. Puolin ja toisin.  Nokkela sanailu,  sarkasmi, kielikuvat  ja sivaltaminen kuuluvat aivan tavalliseen jokapäiväiseen kommunikaatioon. Niiden käyttäminen/ymmärtäminen oikealla tavalla vaatii sosiaalista pelisilmää, tilanteiden hahmotusta sekä vastapuolen oikeanlaista tulkintaa.   Tähän vielä sanakäänteet, uudet slangisanat, lyhenteet ja englannista lainatut sanat. Alkaa olla aika iso paketti nepsyllä tulkattavana. Ebin, nuubi, wörtti, fomo, smh, imo, fyi, mintti, cringe.  Jos kysyt mitä joku sana tarkoittaa, olet boomer ja nolo.  Useasti ei kerkeä mukaan lentävään keskusteluun esimerkiksi ryhmässä, jossa ei oteta huomioon kuin äänekkäimpien ja nopeimpien artikulaatio. En aina ennätä purkaa kuulemaani  mielessäni tarpeeksi nopeasti....